maanantai 28. joulukuuta 2015

Häävalssi, tunnille?

Onko muilla suunnitelmissa käydä tanssikurssilla / -tunnilla ennen THE tanssia?

http://www.nicksdance.com/?x103997=168416

Me ollaan käyty jo ajat sitten yhdellä perusparitanssikurssilla, ja sieltä omaksuttu valssin, tangon & humpan perusteet. Hidas valssi ei sujunut alkuunkaan, ei vaan sopinut meidän kintuille.

.. Ja tämänpä takia häävalssiksi on pakko pakko pakko saada hidas valssi! Hahaa.

Tanssitunnille tulee siis tarvetta keväällä. Katselin että 70 € / tunti olisi hintaa yhdessä tanssikoulussa. Hintaan käsittääkseni sisältyy se, että opettaja jollain tavalla perehtyy kappaleeseen ennen tuntia. Iso rahahan tuo on, mutta tunti tulee tarpeeseen tai edessä on biisin vaihto. Ja sitä en haluaisi. Yksityistunti olisi siitäkin hyvä, että haluaisin tanssiin jotain ihan pientä ekstraa, ettei vaan keinuttaisiin sitä 4 minuuttia putkeen samalla perusaskeleella.

https://en.wikipedia.org/wiki/Dance

tiistai 15. joulukuuta 2015

Vihkipäivän tarjoiluista

Onpas ollut pitkään hiljaista tällä rintamalla. 
Arki vie mennessään, pahin piikki hääinnostuksessa on laantunut hetkeksi.

Ei silti päivääkään, ettenkö asiaa miettisi, hiplaisi kamoja tai selaisia Fb-ryhmiä.

Vihkipäiväämme on tänään jäljellä 227 päivää!


Olen miettinyt vihkipäivämme tarjoiluja. Ajatuksena siis ihan vaan pienimuotoinen kahvitilaisuus kotonamme vanhemmille ja muutamalle läheisimmälle, ketä vaatii päästä paikalle ( :D )

Mullahan oli haave siitä pinkkiin menevästä pienestä koristelusta.

Tarjoiluksi voisi mielestäni sopia konstailemattomat, yksinkertaiset mutta kuitenkin vähän suloiset jutut. 
Esimerkiksi mehevä marjapiirakka, marenkisydämet ja pinkki skumppa!

http://www.k-ruoka.fi/reseptit/murun-marjapiirakka/

http://www.viinimaa.fi/fi/viinikoulu/kuohuviiniopas/


Marenkisydämet bongasin Annan Marenkileipomon sivuilta ja olin heti myyty! Näitä meille tulee! 
Voisin syödä pelkkää marenkia koko juhlapäivän, parasta herkkua ikinä!